Hahmot

Hahmoissa on sekä Harmony Creekin paikallisia että kaupunkiin saapuneita ulkopuolisia. Hahmot edustavat sekä historiallisen 1880-luvun ihmisiä että western-genren arkkityyppejä erilaisin taustoin ja maailmankatsomuksin.

Pelin maailma ei ole täysin tasa-arvoinen, mutta väestöryhmien epätasa-arvo ei kuulu pelin teemoihin. Maailma on myös jokseenkin edistyneempi asian suhteen kuin historiallinen 1880-luku oli, esimerkiksi naisten aseman suhteen. Lähes 10 vuotta kestänyt sisällissota verotti rankalla kädellä sekä Pohjoisen että Etelän miesvoimaa, ja naisia alettiin nähdä yhä enemmän heille aiemmin saavuttamattomissa rooleissa. Hahmoista osan sukupuoli on pelaajan päätettävissä, eikä hahmon rooli rajoita sukupuolen valintaa.

Paikalliset:

Sage McCoy, nainen, 62

Vanha lääkärin leski kuuluu niihin Harmony Creekin asukkaisiin, jotka kaikki tuntevat. Kaupungin hyväntekijänäkin tunnettu McCoy on ollut mukana perustamassa kaupunkia, ja on näin ollen yksi sen ensimmäisistä asukkaista. McCoyn viisi lasta ovat kaikki jo aikuisia ja aloittaneet oman elämänsä, minkä johdosta Sage hakee arkeensa sisältöä erinäisistä hyväntekeväisyyshankkeista, kirkossa käymisestä ja kävelyretkistä. Usein hän myös jää mielellään puhumaan kohtaamilleen ihmisille, ja hänen neuvonsa huokuvat vuosien kerryttämää elämänviisautta. Hänen lempeyttään heikkoudeksi luuleva saa kuitenkin kovan palautuksen maan pinnalle, sillä hyväntekeväisyytensä lisäksi rouva on tunnettu järkähtämättömästä tahdonvoimastaan, jolla hän vaikuttaa sekä kylänsä että perheensä asioihin.

Teemoja: perhe, vaikutusvalta, ikääntyminen


Anika Wheeler, o.s. McCoy, nainen, 32

Elämäniloa räiskyvä McCoyn keskimmäinen lapsi on terävä-älyinen, temperamenttinen ja itsenäinen aikaansaaja. Hänen elämänsä keskeisiä tavoitteita on kaikin hänen käsiinsä haalittavissa olevin keinoin edistää oikeuden toteutumista ja ihmisten tasa-arvoista kohtelua. Itsenäisyyttään arvostava Anika kohautti taannoin silloista pientä kyläyhteisöä menemällä naimisiin vasta hiljattain kylään saapuneen tuoreen tilanomistajan kanssa. Nykyisin hän tukee ja puolustaa puolisoaan suurpedon raivolla, ja oli mm. se, joka alun perin opetti tämän ajamaan karjaa oman isoisänsä oppien perusteella.

Teemoja: perhe, aktivismi, katkeruus


Pastori Claud McCoy, mies, 27

Etäinen ja pidättyväinen pastori McCoy on nuoresta iästään huolimatta saavuttanut kaupunkilaisten kunnioituksen hengellisenä auktoriteettina. Pastorin läsnäollessa kaupunkilaiset ovat saaneet todistaa useita pieniä ihmeitä, ja yleisesti uskotaan McCoyn nuorimmaisen olevan Jumalan erityisessä suosiossa. Arkisin pastori nähdään kuitenkin usein viettämässä aikaa saluunassa ja monenlaisen viihteen parissa, mikä ei ole kaikkien mieleen. Kaatuvatko odotukset lopulta miehen niskaan?

Teemoja: uskonto, vastuu, odotukset


Rose Langley, nainen, 55

Harmony Creekiin jo vuosia sitten Salinan kaupungista saapunut Rose tietää kaupungin elämästä kenties enemmän kuin kukaan muu. Rajaseudun elämästä työkseen kirjoittava nainen on räväkkyytensä ansiosta kohauttanut kaupungin vanhoillisempaa väkeä, mutta mitäpä muuta voisi odottaakaan entiseltä madamelta? Rosen äidillinen olemus ja elämänkokemus ovat kuitenkin tehneet hänestä pidetyn kaupungin asukkaan. Rose on se henkilö, jolta voi mennä hakemaan tukea ja lohtua vaikeisiin pulmiin, ja luottaa siihen että jaetut asiat eivät päädy vääriin korviin.

Teemat: luottamusasema, naiseus, salaisuudet


Harry/Harriet Starling, mies/nainen/muu, 39

Suloinen Starling on läsnäolollaan ihastuttanut Harmony Creekin saluunavieraita jo pitkään, ja vuosien uran saluunaviihdyttäjänä tehnyt hurmaava laululintunen on suosittua seuraa myös tanssilattialla. Monet kaupunkilaisista ovat häntä kosiskelleet, mutta vaikeasti tavoiteltava Starling on itsepäisesti pitänyt heidät käsivarrenmitan päässä tunteineen. Itse hän on todennut taiteen olevan hänen sydämensä valittu, ja opettaakin silloin tällöin sivistyksen tuulahduksena halukkaille kaupunkilaisille kuvaamataitoa kaupungin koululla. Arkailematta mielipiteensä esittävää Starlingia myös kunnioitetaan kaupungissa tämän rehellisyyden ansiosta, mikä tekee hänestä helposti lähestyttävän ylpeästä omanarvontunnosta huolimatta.

Teemat: huolehtivaisuus, kumppanuussuhde, omanarvontunto


Kapteeni Emery Gardiner, mies/nainen/muu, 39

Sisällissodan aikana lähialueiden alkuperäiskansoja näiden vaikeuksissa auttanut Gardiner tunnetaan kotikaupungissaan reiluna ja oikeamielisenä kaverina. Vaikka kapteeni palasikin sodasta huomattavasti vanhentuneena, hänen hymynsä on kuitenkin edelleen herkässä ja hänen elämäniloa huokuva hyväntuulisuutensa on herkästi tarttuvaa lajia. Komennukset kuitenkin vievät kapteenin usein toisaalle, ja tämän vierailut eivät ole yhtä tiheässä kuin moni toivoisi. Viime aikoina kapteenin mieltä on myös selvästi painostanut jokin aiemmin tuntematon murhe, sillä eloisa olemus väistyy toisinaan hyvin nähtävästi surumielisyyden tieltä.

Teemoja: moraalikysymykset, toiveikkuus, suojelu


Malcolm Wheeler, mies, 38

Seitsemän vuotta sitten kaupunkiin ilmestynyt Wheeler osti tilan mailin päästä Harmony Creekistä, meni pian tämän jälkeen naimisiin McCoyn keskimmäisen lapsen kanssa, ja on siitä asti ollut vakituinen kasvo kaupungissa. Myrskysäiden jälkeen Wheeler on usein nähty auttamassa kattojen korjauksessa tai karanneen karjan ajamisessa takaisin omistajiensa maille, ja Wheeleristä onkin tänä aikana tullut sangen pidetty. Nyt Wheeler on kuitenkin myymässä tilaansa toiselle kahdesta keskenään kilpailevasta rautatieyhtiöstä, joista kumpikin on kiinnostunut rakentamaan yhteyden Dodgesta Santa Fehen. Uutinen on kohauttanut kaupunkia, eivätkä kaikki suhtaudu Wheelerin aikeisiin täysin myötämielisesti.

Teemoja: perhe, toveruus, menneisyys, pakote


Owen "Armoton" Wallace, mies, 52

Aikoinaan Owen Wallacen nimi tunnettiin ympäri Yhdysvaltoja legendaarisen pyssysankarin niittäessä mainetta ja kunniaa Arizonan nopeimpana. Maineen kahvaan pyrkiviä haastajia ilmestyi vähän väliä, ja moni heistä päätyi makaamaan kasvot maahan hiekkaiselle kadulle Wallacen ansaittua taas yhden kuvaannollisen sulan hattuunsa. Nykyään eläköitynyt Wallace pysyttelee poissa julkisuudesta, mutta vanhan lännensankarin maine ei tunnu hiipuvan hänestä kirjoitettujen seikkailukertomusten ja jopa yhden lyhytnäytelmän vain kasvavan suosion takia.

Teemoja: kuuluisuus, kuoleva laji, opettaja-oppilassuhde


Dakota Cawdrey, mies/nainen/muu, 26

Pelipöydän ääressä viihtyvän Cawdreyn uhkapelionnea voisi kutsua jo luonnottomaksi. Harvoin häviävä Cawdrey on pettämättömän tuurinsa takia saanut porttikiellon jo monen kasinon pelipöytään usean osavaltion alueella. Nuoresta iästään huolimatta Cawdreylla tuntuu olevan enemmän tietoa maailman menosta, kuin tuon ikäisellä kuvittelisi olevan. Monelle hänen kertomuksensa ovat pelkkää huuhaata, mutta usein hän onnistuu kuitenkin osumaan oikeaan aavistuksissaan. Vietettyään joitakin vuosia villiä elämää ympäri lännen suuria asutuskeskuksia, Cawdrey on viimein asettunut aloilleen, ja toimiikin tällä hetkellä Black River -rautatieyhtiön liikeneuvottelijana.

Teemoja: liiketoiminta, uhkapelit, mystiikka


Quinn Ballard, mies/nainen/muu, 21

Kuusi kuukautta sitten Harmony Creekiin saapuneen Ballardin valkoinen hattu on tuttu näky siellä, missä tarvitaan pelastavaa sankaria. Idealistisen romantikon maineessa oleva Ballard jakaa mielipiteitä: osa pitää häntä kunnollisena ja hyvätapaisena, jotkut tyhjäpäisenä haihattelijana. Legendaarisen pyssysankarin hohdokasta mainetta havitteleva Ballard saapui kaupunkiin alun perin aikeenaan haastaa kaksintaisteluun Wallace, jonka olinpaikkaa hän oli jäljittänyt. Silminnäkijöiden mukaan Wallace kuitenkin nauroi Ballardin haasteelle ja käski "natiaisen palata kotiin ennen kuin sattuu". Ballard ei kuitenkaan luovuttanut, ja aikansa Wallacea piinattuaan onnistui vakuuttamaan tämän ryhtymään mentorikseen.

Teemoja: kunnia, kykyjen todistaminen, opettaja-oppilassuhde


Tulokkaat:

Kenneth/Kathleen Conway, mies/nainen/muu, 34

Rähjäisenä ja haavoittuneena, ilman minkäänlaisia matkatavaroita hotellin ovelle keskellä yötä saapunut Conway on kaupungin juorukellojen viimeisin mehukas pohdiskelun aihe. Nyt viikon ajan Harmony Creekissä majaillut Conway on löytänyt majapaikan Wheelerin tilalta. Kaupungilla Conway ei juuri näyttäydy, ja silloin harvoin kun häntä nähdään, hän pysyttelee tiiviisti Wheelerin seurassa. Kaksikko vaikuttaakin olevan sangen läheinen toisilleen, aivan kuin he olisivat tunteneet jo pidemmän aikaa.

Teemoja: toveruus, menneisyys, pelko


Hugh/Helen Barry, mies/nainen/muu, 31

Harmony Creekissä muutaman päivän majailleesta karjapaimemesta Barrysta on ehtinyt tulla jo vakikasvo Harmony Creekin saluunassa silloin, kun tämä ei ole suorittamassa milloin mitäkin hanttihommia elantonsa ansaitsemiseksi. Varsinkin peleistä ja haasteista innostuville paikallisille kovanaamoille hän on erinomaista seuraa, sillä Barry harvoin kieltäytyy kierroksesta tai parista juomapelien, pokerin, kädenväännön tai viiden sormen fileen kanssa. Rento ja seurallinen Barry on myös ystävällisellä käytöksellään ehtinyt ansaita monen seurankaipuisen kaupunkilaisen huomion, mistä johtuen moni on sekä surullinen että huojentunut kuullessaan, että Barryn oleilu Harmony Creekissä on vain väliaikaista.

Teemoja: henkinen taakka, epävarma tulevaisuus, tavoite


Alvaro/Lorena Ferrón, mies/nainen/muu, 31

Kun kaupungissa kuultiin, että Lone Star -rautatieyhtiö lähettäisi edustajansa neuvottelemaan Wheelerin tilan ostosta, useimmat odottivat pienelle kaupungille nenäänsä nyrpistävää, koppavaa snobia ja kivenkovaa liiketoiminnan harjoittajaa. Ferrón ei kuitenkaan alkuunkaan vastaa tuota käsitystä, vaan vaikuttaa pikemminkin mukavalta kaverilta, jonka kanssa voisi istua vaikka saluunaan tuopilliselle. Liiketoimien osalta Ferrón saattaa vaikuttaa jopa hieman kokemattomalla, mutta tapa, jolla hän kantaa itseään, kertoo menneisyydestä aivan jonkin muun kuin paperien, kädenpuristusten ja numeroiden parissa.

Teemoja: liiketoiminta, uusi suunta, moraalikysymykset


Orville Burch, mies, 42

Järkähtämättömän tyyni Burch on juuri sitä, mitä piirituomarilta voisi toivoa. Hän on ystävällinen ja reilu, määrätietoinen muttei koppava tai julma. Sen sijaan, että tuomari pitäisi etäisyyttä kaupungin asukkaisiin toimeksiantonsa ajan, Burch on osoittanut kiinnostusta kaupungin asioihin ja sen asukkaisiin. Huhut kuitenkin kertovat, että hänen lempeä olemuksensa ei olisi aina ollut nykyisen kaltainen, vaan että ankaralla kädellä oikeussaliaan hallinnut tuomari olisi lähettänyt väkeä surutta köyden jatkoksi. Lyhyen kaupungissa olonsa aikana tuomari on myös ehtinyt vihjata siihen suuntaan, että saattaisi olla halukas asettumaan Harmony Creekiin pysyvästi. Mikä on se syy, mikä houkuttelee mukavasti elelevää tuomaria jäämään?

Teemoja: painajaiset, moraalikysymykset, tuomarinvirka


Moren Griffith, mies/nainen/muu, 23

Griffithin sisarusten saapuminen kuultiin jo kaukaa, ja syy siihen löytyy Morenin ihmeellisistä koneista. Morenista itsestään puolestaan kuullaan vain harvakseltaan, sillä keksijä viihtyy parhaiten keksintöjensä parissa tai sisaruksensa seurassa. Griffithin sisaruksista vanhemman olemus huokuu akatemian vaikutusta, ja onkin epätavallista, että korkeasti koulutettu älykäs mieli matkaa pienissä vankkureissa pitkin Etelän syrjäisiä seutuja. Griffith & Griffithin Ihmeelliset Eliksiirit ja Kojeet on kuitenkin selvästi liiketoiminnaltaan tuottoisa yritys, ja oikeissa olosuhteissa hieman kuorestaan ulos uskaltautuva Griffith onkin pistänyt usean kaupunkilaisen pään pyörälle keksintöjensä teknisistä puolista puhuessaan.

Teemoja: perhe, koulutus ja ura, terveys


Caden Griffith, mies/nainen/muu, 21

Griffithin sisaruksista nuorempi on sisaruksista se, joka liikkuu ihmisten parissa sulavasti kuin delfiini. Lyhyen kaupungissa olonsa aikana Griffith on onnistunut uimaan monen kaupunkilaisen suosioon charmikkaan olemuksensa ja nokkelan mutta kohteliaan käyttäytymisensä ansiosta. Hän myös mielellään esittelee sisaruksensa aikaansaannoksia tämän itse välttäessä ylimääräisiä kontakteja, ja on onnistunut auttamaan jo useaa kaupunkilaista näiden vaivoissa myymällä näille sisaruksensa valmistamia eliksiirejä.

Teemoja: perhe, vauraus ja menestys, terveys


Anthony/Dorothy Milton, mies/nainen/muu, 35

Miltonin kasvoista näkee jo kauas, että tässä on kaveri, jolle ei kannata ryppyillä: hyvin aseistettu tuntematon tulokas näyttää siltä, että odottaa kohtaavansa hankaluuksia. Harvasanainen Milton saapui kaupunkiin yksin, eikä vielä ole ehtinyt ottaa kontaktia keneenkään. Monet ovet ja ikkunaluukut kuitenkin suljettiin tummanpuhuvan ratsastajan edetessä kaupungin katuja pitkin.

Teemoja: tehtävä, ulkopuolisuus

Sähköpostiosoite: kuolonmaat@gmail.com 
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita