Kuolonmaat

Weird West -LARP Joensuussa 12.11.2022

Harmony Creek, Oklahoma, Yhdysvallat. Lähellä Teksasin rajaa sijaitsevan kaivoskaupungin uneliaisuus on muisto vain, kun kartoittamattomalla preerialla sijaitsevat kaivokset alkavatkin tuottaa lyijyä kuin tuomiopäivän murheita, ja taloudellinen kasvu tuo mukanaan räjähdysmäisen väestönkasvun. Tulokkaisiin mahtuu monenlaista kulkijaa aina valkohattuisista oikeuden puolustajista pahimmanlaatuisiin roistoihin ja kaikkeen siltä väliltä, mikä johtaa väistämättä monenlaisiin tilanteisiin.

Vuosi on 1884, mutta historia ei ole omamme. Sisällissodan runtelemassa maassa uudet pahuuden lähteet nostavat päätään rajaseutujen syrjäisissä kolkissa, eikä niiltä ole turvassa sivistyksen parissa asuva väkikään...

Kuolonmaat on draamapainotteinen saluunapeli, jossa syrjäisen kaivoskaupungin paikalliset kohtaavat kukin omista syistään paikalle saapuneita vierailijoita ja tulevia asukkaita. Pelin miljöö on ns. "outo länsi" (weird west), jossa lännentarinoiden trooppeja maustetaan yliluonnollisilla vivahteilla. Miljöö pohjautuu Deadlands-roolipelimaailmaan, minkä lisäksi se on saanut inspiraatiota mm. Red Dead Redemption -pelisarjasta ja erinäisistä lännenelokuvista ja TV-sarjoista, kuten Dollaritrilogia ja Strange Empire. Mitään näistä ei kuitenkaan tarvitse tuntea entuudestaan, vaan pääpaino on länkkärigenren teemojen fiilistelyssä.

Pelin teemat: Vaihtoehtohistoria, yhteisö ja ulkopuolisuus, rajatieto, tiede ja uskonto, moraalikysymykset, henkilöhistoria, oikeus ja rikollisuus

Pelin tyyli: Villin lännen meininki, sisältää mahdollisuuden sekä toimintaan että fiilistelyyn. Pääpaino ihmissuhteissa ja henkilökohtaisissa motiiveissa.

Sisältövaroitukset: Fyysinen/henkinen väkivalta, päihteet, kuolema, petos, vankeus, valtasuhteet, sairaudet, sodan jäljet

Pelin koko: 17 täyshahmoa + muutama NPC-hahmo

Järjestämässä: Pelinjohtajina toimivat Leenu Miikki ja Jenna Kuoppamäki, baarimestarina Miiru Mikkonen ja leipämestarina Sisko Turunen. Peli on toteutettu yhteistyössä Mannun Vartijat ry:n kanssa.


Sähköpostiosoite: kuolonmaat@gmail.com 
Luotu Webnodella
Luo kotisivut ilmaiseksi!